Taas hiukan syväisämpää asiaa...

Kuten pari postausta aiemmin mainitsin, tarkoituksenani on ollut ryhdistäytyä ja saada itseni hieman parempaan kuntoon. Tietenkään asiat eivät ole sujuneet ihan niinkuin suunnittelin; "kaksi tuntia päivässä" oli todella utopinen lupaus siitä, kuinka paljon yritän vapaa-aikanani liikuntaa harrastaa. Käyn lenkillä useana päivänä viikossa, treenaan ja venyttelen sen verran mitä kykenen.
  Toissapäivänä kuitenkin havahduin ajatukseen siitä, että olen oikeastaan aika heikko. En ole koskaan romahtanut oman kuntoni vuoksi, en edes liikuntatunneilla, mutta täytyy sanoa, että tällä kertaa tein lantionnostojani kyyneleet poskilla. Mietin, että voiko tämä keho enää paremmaksi muuttua, onko tässä kaikki mihin pystyn ja onko se minkään arvoista. Kaikki palasi takaisin mieleen, haaveet siitä, että saisinpa jonkun toisen vartalon. Jonkun nätimmän.

 Myös eilisen koululääkärikäynnin jälkeen on mieltä jäänyt kalvamaan pieni pelkotila johtuen alavatsani seudulla tuntuvasta kuhmusta. En ollut itse tätä huomannut ennenkuin lääkäri siitä mainitsi. Sanottiin, että jos ei mene ohitse, on syytä käydä ultraäänitutkimuksessa.


 Ensi viikolla mieleni halajaa Turun ja Uudenkaupungin suuntaan. Jospa silloin jaksaisin ajatella hieman positiivisempia asioita.